Kitaran soiton oppiminen mielessä Helsingissä?
Taikakitarassa keskitytään itse asiaan eli kitaran soittamiseen! Perusteorian oppiminen tapahtuu kuin itsestään soittamisen ohessa, joten tylsiä oppikirjojen tuijotustunteja et täältä löydä. Halusit sitten oppia perus sointujen soittelua tai teknillisempää
kitarataiturointia niin taikakitaran tunneillani pääset varmasti tavoitteisiisi.


Tietoa minusta
Olen Matti Meri-Huhti 32-vuotias Helsingissä asuva muusikko. Kitaransoitto on ollut mukana elämässäni 13-vuotiaasta saakka ja olen siitä saakka kehittänyt soittotaitoani ja tietämystä kitaransoitosta päivittäin. Nyt haluan jakaa vuosien saatossa kertyneen osaamiseni kitaransoitosta kiinnostuneille ihmisille.
Kitaratunnit
Kitaratunnit räätälöidään oppilaiden taitotason ja tavoitteiden mukaan. Ensimmäisellä tunnilla käydäänkin läpi oppilaan tavoitteet ja taitotaso jonka jälkeen aloitetaan heti itse asia eli kitaran soittaminen. Olit sitten vasta-alkaja tai kokeneempi soittaja niin Taikakitaran tunnit räätälöidään juuri sinun tavoitteiden saavuttamiseksi. Tunneilla pystytään yhdessä esimerkiksi opettelemaan kappaleita joita haluaisit oppia soittamaan tai erilaisia kitaratekniikoita kuten esim. tapping, sweep picking, hybrid picking, string skipping yms. Vasta-alkajille opetus lähtee perusasioiden opettelusta kuten yksinkertaisista soinnuista sekä oikean ja vasemman käden oikeaoppiset soittoasennot.
Hinnat sisältävät alvin.
Soittotunti 45min
45€
Soittotunti 45 min 10 kpl (ota yhteyttä)
400€ (mahdollisuus maksaa kahdessa erässä)
Soittotunti 45min asiakkaan luona
55€
Soittotunti 45min asiakkaan luona 10kpl (ota yhteyttä)
500€ (mahdollisuus maksaa kahdessa erässä)